tiistai 27. maaliskuuta 2012

Keväthuolto

Tänään ei ollut ihmeempää tekemistä ennen töihin lähtöä, joten päätimme Saran ja Leon kanssa tehdä pikkupyörien keväthuollot. No ensinhän piti ampaista kauppaan, koska ketjuöljy oli loppunut ja Leon pyörän ohjaustangon kahvat hajosivat edellisenä syksynä lopullisesti. Niitä kahvoja on tässä jo metsästetty pitkin kevättalvea ja mistään ei tuohon vanhaan Trekin pyörään sopivia tunnu löytyvän. Nyt sitten viimeisetkin pyöräliikkeet vielä kierrettiin ja pakko luovuttaa. Mutta tässä esimerkkiä siitä mikä meidän perheessä riittää lasten pyörien huolloksi.


 1. Pesu. Joko vedellä tai laimella pesuaineella suoritettuna. Tästä varsinkin pienet tykkää. Myöhemmin keväällä helpoin tehdä pihalla, mutta oltiin vähän mukavuudenhaluisia nyt. =)


2. Ketjujen puhdistus ja niiden kunnon tarkistus. Itse käytän tässä hommassa jotain vanhaa hammasharjaa.Puhdistan tässä kohtaa myös ratakset.


3. Pyörivien osien sekä ketjujen öljyäminen. Auttaa myös ruosteenestoon. Tämä nyt olisi hyvä tehdä ulkona, mutta jos tuuletus on riittävä niin paikka kuin paikka käy. Tosin kannattaa suojata lattia esimerkiksi sanomalehdellä, koska sitä öljyä kyllä valuu.


4. Tässä meidän perheen pyörävanhus valmiina. Kyseinen pyörä on ostettu Aleksille 8 vuotta sitten ja se on palvellut järjestään kaikki lapsukaiset läpi. Kahvat on nyt korvattu toistaiseksi "jääkiekkoteipillä". Katsotaan miten ne pysyy, mutta nyt siihen voisi päälle toisaalta laittaa jo ne kunnon kahvatkin kun kohta on teippien kanssa niin paljon paksumpi. Uusi soittokello on myös hankintalistalla. Joka tapauksessa tämä pyörä on mielestäni todella söpö. =)

Isompien pyöriä ei vielä huollettu. Olivat koulussa tähän aikaan ja heidän on hyvä myös "joutua" tekemään homma itse, että osaavat sitten itsekin huolehtia jatkossa omaisuudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti