keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Lopetus Tykkimäen reissulle

Mahtava reissu takana. Tykkimäelle vielä tuhannet kiitokset rannekkeista, jotka saatiin! Voin suositella muillekin perheille tällaista matkatyyliä ja kohdetta. Budjetti pysyy pienenä, kun majoitukseen ja bensoihin ei mene tuhottomasti rahaa. Lapset jaksoivat tosi hyvin ja olivat itse tyytyväisiä matkaan. Kuulemma aivan toisenlaista tulla pyörällä tuonnekin, kuin vaikkapa autolla. Kotimatkahan meillä tosin oli sitten nopea autoversio.

Itse sain mitä hainkin eli rauhallista aikaa vain oman pesueen kesken ilman tietokonetta ja työasioita. Kaikkien mielialakin pysyi niin korkeana, että ylimääräistä rasitetta ei tullut kinastelujen ratkomisesta tms. Tästä reissusta päätettiin jo maaliskuussa, mutta eihän sitä tullut sitten kovinkaan tarkkaan suunniteltua ennen lähtöä, joten reissussa iPad oli aika kullanarvoinen, kun nähtiin aina missäs me  oikein ollaan ja minnekäs nyt mennään.

Meillä oli mukana teltta ja retkikeitin ja kaikki, mutta kertaakaan ei kyllä retkikeitintä tullut käytettyä, kun sopivasti aina noita ABC:tä tuli vastaan. Yleisesti tuonne sorateille ei huoltsikoita osunut, mutta aina kun päästiin valtatien varrelle, niin sama tuttu huoltsikkahan se siellä. Heh... Olisi pitänyt kysellä etukäteen sponsorointia SOK:lta. =D

Matkaan olimme varanneet etukäteen viikon, mutta se kestikin lopulta kaksi päivää. Lapset olivat niin innokkaita polkemaan, että määränpäähän saavuttiin lähes vuorokautta aiemmin kuin oli oletettu. Meidän piti alunperin myös jatkaa matkaa vielä Repovedelle, mutta tein kuitenkin päätöksen reissun lopettamisesta Tykkimäelle. Pääasia oli, että lapsille jäisi reissusta hyvä mieli ja onnistunut kokemus. Jos olisimme lähteneet jatkamaan ja pienimmät olisivat uupuneet liikaa, niin reissusta olisi voinut jäädä myös jotain negatiivista. Rahaa reissussa paloi yhteensä 122.38€.

Nyt siis vain suunnittelemaan uusia retkiä. Vinkkiä olenkin saanut jo Pohjois-Karjalasta, jossa odottelisi Herajärven kierros vaeltamalla, pituudeltaan 35:stä kilometristä eteenpäin. Sinne ehkä suunnataan elokuussa, kun omat kesäajan työt taas hieman vähenevät. Repovedellä käydään myös ehdottomasti tässä kesän aikana, toivottavasti koko perheen voimin. =D

Kiitos mielenkiinnosta reissun seuraajille! Olen erittäin ylpeä reippaista lapsistani! <3

Kuvia matkalta...

Fiiliksiä teltasta. Makuupusseissa oli niin kiva nukkua. =)

Tässä meidän suuri vaellusteltta. Piti käydä uus ostamassa ihan tätä reissua varten, kun edellinen on niin jättisuuri lukaali että olis vienyt ihan liikaa tilaa meidän kantoresursseista.
Aamupalatauko 2. päivänä.

Piti antaa Leonkin välillä vähän juoksennella ettei jalat ihan puudu siihen kärryssä istumiseen. Nämä oli hyviä rauhallisempia taukoja muillekin lapsille.

Minä ja tytöt Korian museosillalla. Aleksi kuvaamassa ja Leo taitaa vedellä sikeitä peräkärryssä.

Yksi harvoista kuvista, jotka melkein onnistuis Tykkimäellä. Mutta kyllä nautittiin. Tykkimäki on kyllä tällaiselle ikähaitarille aivan loistovalinta. =)

Ja vielä lopuksi päästiin koko kööri poseeraamaan kun isukki tuli meitä hakemaan. Näitä reissuja lisää...

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Tykkimäellä!!!

Nyt ollaan jonkin aikaa vietetty tykkimäellä. Lapset niin nauttii ja ovat kyllä huvipäivänsä ansainneet. Aivan loistopäivä ja sää olla täällä, kun ei tarvitse juurikaan jonottaa mihinkään. :-)

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Toinen päivä käynnistyy...

Kello 8.11. Matka jatkuu. 23,9 km olis vielä matkaa kartan mukaan , mutta voi olla että tulee mutkia. :-)


Matkan varrelta...


Sini <3

Sinnikäs pikkuneiti Sara matkalla Tykkimäkee-en.. :-)






Erilaisia maastoja tuli vastaan. Välillä ei auttanut muu kuin nousta kävelemään ja taluttaa pyöriä.

Aleksi - Hyvin jaksaa! Ei tunnu missään.

Ensimmäinen päivä takana

Yritin tässä jo muutaman otteesees kirjoitella, mutta lyhykäisyydessään täytyy kehaista että erittäin reippaasti on jokainen lapsista jaksanut. Myös pikkuinen Sara. Matkaa tuli taitettua n. 45-50km ja hyvillä mielin mentiin muutamaa hikisen haastavaa nousua lukuunottamatta. Kiitos ystäville levähdystauosta Nastolassa! Tykkimäki here we come! :-)

Ensimmäiset 11 kilometriä takana


Ensimmäinen ja toivottavasti rankin etappi takana. ;-) Koiskalan pelottava mutkikas kaahaustie sius ohitettu hengissä. Ylämäissä kärry oli aivan uskomattoman raskas kun piti menmä pienimmän pyöräilijän tahtia. Kaikilla kuitenkin fiilis korkealla ja pian päästään syömään ABC:lle. 

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Tänään olis lähtö käsillä. Eväät tälle päivälle on jo valmiina, mutta kaikki muu pakkaaminen tekemättä. Tarkoittaa siis että jotain tärkeää luultavasti jääkin puuttumaan. Sehän on tärkeintä että on sopivasta vaatetta, ruokaa ja makuupussit kaikille. =)

Jänskättää vähän noi reittivalinnat, että miten menee nappiin ja onnistunko motivoimaan pikkuiset jatkamaan määränpäähän asti. Määränpäähän on siis nyt hieman kutistunut, koska itselläni on tärkeä koitos viikonloppuna ja kotona pitääkin olla jo perjantaina. Tykkimäelle siis ja jos ollaan supernopeita niin jatketaan muuallekin.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti tänään olisi pitänyt startata meidän riemuretki, mutta pelästyttiin säätiedotusta. Katsellaan tässä siis huomiseen tai ylihuomiseen, että josko sää muuttuisi paremmaksi ja sitten hypätään pyörän selkään ja menoksi.

Reittiä ei olla suunniteltu vieläkään kartan kanssa, että se on sitten suunnitteilla samalla kun lähdetään liikkeelle. Aiottu budjetti myös meni vähän uusiksi. Päätin nimittäin ostaa uuden teltan meidän jättiteltan sijaan, kun on niin hirveästi tavaraa muuten mukana.

Nyt toivotaan siis aurinkoa taivaalle ja siitä se sitten lähtee... =D